Toimintaympäristö
Organisaatio
Vian perusta on toimiva, joustava ja keskusteleva tiimiorganisaatio. Tulkkitiimit vastaavat itsenäisesti työn jakamisesta ja järjestämisestä. Perinteisesti itse tulkkaustyö on tehty yksin, mutta nykyään yhä useammin tulkkauskin toteutetaan paritulkkauksena. Tiimiorganisaatiossa työskentely vähentää työn yksinäisyyttä ja parantaa henkilöstön työviihtyvyyttä.
Osuuskunnassa ylin päätösvalta on osuuskunnankokouksella. Kokouksessa omistajat valitsevat hallituksen, joka hahmottelee toiminnan linjat ja valvoo Vian toimintaa. Kaikista Viassa tehdyistä päätöksistä, taloudesta ja asiakassuhteista vastaa hallituksen valtuuttama toimitusjohtaja. Lisäksi toimitusjohtaja vastaa tuotteiden laadusta ja kehittämisestä sekä palveluprosessin toimivuudesta. Tiimien päivittäistä toimintaa johtavat esimiehet, joiden vastuualueet on jaettu Vian valtakunnallisen aluejaon mukaan.
Henkilöstö
Viassa työskentelee tulkkeja, joista osa myös opettaa viittomakieltä ja/tai viittomia. Vian hallinnosta huolehtivat toimitusjohtaja, hallintojohtaja, esimiehet ja toimistotyöntekijät.
Tavoitteena on vakinaistaa vuosittain 5 – 10 määräaikaista työntekijää ja kehittää Vian palkkausjärjestelmää työntekijöitä kannustavaksi.
Asiakkaat
- kuurot, kuuroutuneet, huonokuuloiset, kuurosokeat ja kuulevat erikieliset henkilöt
- kunnat ja kaupungit tai niiden muodostamat hankintapiirit, yritykset, yhdistykset, liitot, oppilaitokset, muut tulkkikeskukset ja muut yhteisöt.
Omistajat
Osuuskunnan omistavat sen jäseninä olevat tulkit. Vian säännöt edellyttävät, että jäsen toimii ammattitaitoisesti, itsenäisesti ja yrittäjähenkisesti jollakin osuuskunnan toimialalla osuuskunnan toimintaperiaatteiden mukaisesti. Jäsenyyttä anotaan kirjallisesti Vian hallitukselta, joka käsittelee hakemukset suosituksineen.