Työssäoppimispaikka

Via toimii työssäoppimispaikkana muun muassa viittomakielen tulkkiopiskelijoille. Myös muiden alojen opiskelijat ovat tervetulleita! Heidän harjoittelujaksonsa sisällöstä sovitaan aina erikseen alasta riippuen. Harjoittelu Viassa edellyttää, että asianmukaiset sopimukset Vian ja kouluttavien tahojen välillä ovat voimassa.

Toiveena on, että harjoittelu tehtäisiin yhtäjaksoisena. Jos tavoitteena on tulkata, harjoittelujakson vähimmäispituus on kaksi viikkoa. Jokaiselle harjoittelijalle nimetään vastuuhenkilö, jonka kanssa opiskelija pitää tiiviisti yhteyttä koko harjoittelun ajan. Ohjaajan ja harjoittelijan väliseen ohjauskeskusteluun käytetään enintään kaksi tuntia viikossa ja jakson lopussa käydään molemminpuolinen palautekeskustelu. Harjoitteluraportti toimitetaan oppilaitoksen lisäksi harjoittelua ohjanneelle vastuuhenkilölle Viaan.

Harjoitteluun tulleet opiskelijat pääsevät tutustumaan tulkin työhön monipuolisesti; tulkkiopiskelijoillekaan ei ole odotettavissa pelkkää tulkkauksen seuraamista tai itse tulkkaamista, vaan harjoittelija osallistuu osaamisensa mukaisesti kaikkiin työtehtäviin (välitys, raportointi, valmistautuminen jne.) Työssäoppimisen ajaksi opiskelija saa käyttäjätunnukset Vian termipankkiin.

Esimiestiimiin otetaan harjoittelijoiksi ensisijassa ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoita.
Työssäoppimispaikkoja voi kysyä osoitteesta harjoittelu@via-ok.net. Via sitoutuu ottamaan harjoittelijoita mahdollisuuksien mukaan sekä huolehtimaan henkilöstönsä ohjauksellisten taitojen kehittämisestä yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Jos sovittu harjoittelupaikka peruuntuu opiskelijasta riippumattomasta syystä, Via tarjoaa tilalle uuden harjoittelupaikan ja/tai -ajan.