Osuuskunta Via

Vian kotisivuja päivitetään. Osa sivuista on päivityksen ajan pois käytöstä. Pahoittelemme mahdollisia tietokatkoja. Vastaamme kysymyksiin osoitteessa via@via-ok.net. Uudet sivut avataan syyskuun puolivälissä.

Viittomakielialan Osuuskunta Via on viittomakielen tulkkausta, opetusta ja näiden palvelujen välitystä tarjoava valtakunnallinen yritys. Tilauksesta räätälöimme myös tarpeitanne vastaavia konsultointi- ja koulutustilaisuuksia viittomakielen tulkkauksesta.

Osuuskunnan palveluvalikoima on monipuolinen. Monet tulkeistamme ovat vankan perusosaamisen lisäksi perehtyneet johonkin erityisosaamista vaativaan alaan, esimerkiksi kokous- ja konferenssitulkkaukseen, urheilutilaisuuksien tulkkaukseen, televisiotulkkaukseen tai kuuroutuneille ja kuurosokeille tulkkaukseen. Kuurosokeille asiakkaille tarjoamme tulkkauksen lisäksi opastus- ja kuvailupalvelua. Vian tulkit ovat koulutettuja tulkkausalan asiantuntijoita. Asiantuntijuuden säilyttämiseksi tulkit kehittävät ammattitaitoaan säännöllisesti.

Vian tavoite on tuottaa laadukkaita palveluja, tukea jäsentensä ja työntekijöidensä elinkeinoa sekä kartuttaa henkilöstön ammattitaitoa ja kehittää viittomakielialaa.

Tiedote

Pirkanmaan tulkkivälityksen toiminta päättyi

Pirkanmaan tulkkivälityksen toiminta päättyi 31.8. kun Kelan uudet välityskeskukset aloittivat toimintansa. Lue tästä miten tulkki tilataan.

Tiedote

Vian Uudenmaan puhelintulkkaus päättyi

Vian puhelintulkkauspäivystys päättyi elokuun lopussa. Syyskuussa emme enää voi ottaa vastaan puhelintulkkausasiakkaita Helsingin toimistollamme.

Tulkkauspalveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnilta Kelalle 1.9. Puhelintulkkaus pitää tilata Kelan välityskeskuksesta yleistulkkauksena. Välityskeskusten yhteystiedot löydät Kelan internetsivuilta www.kela.fi

Tiedote

Muutimme Itä-Pasilaan

Vian Helsingin toimisto on nykyisin Itä-Pasilassa. Osoitteemme on Opastinsilta 8 E, 4. krs.

Viittomakielen tulkkausta, opetusta sekä palvelujen välitystä valtakunnallisesti